Lääkäri soitti. Kilppari-arvot on 1,87 ja 16 eli loistavat. Onneks aloin nappailemaan omin lupineni enemmän tyroksiinia aamuisin.. perusverenkuva oli hyvä, ei missään mitään häikkää. Eli tulehdusta ei ole. Lähete polille lähti tänään, vielä ei ole satavarmaa että päästään mutta toivon että päästään.

Seuraava askel on 8.12. kun mennään yksityiselle gynelle. Toivon ja luulen että se ultraa, haluan nähdä oonko ovuloinut ja miltä alakerta näyttää kierron loppuvaiheessa. Nyt on melkolailla tasavahvaa viivaa antaneet ovistikut, migreeni oli aamulla huikea ja oksensinkin ja olin ihan taju seis eilisillasta asti. Koko päivän ollu pientä särkyä päässä ja ihan järkyttävä väsymys. Vatsa meinaa ruveta ummettamaan, kovalle menny. Melkein ripulilla ollu jo monta viikkoa putkeen. Taitaa tääkin kuulua mun ennen-ovista-oireiluun.

Alavatsalla molemmin puolin kaikenmoisia tuntemuksia pitkin päivää on myös ollut. Mutta oon iloinen kun ei ainakaan vielä ole sitä toispuolista polttelua vasemmassa munasarjassa ja vasemmalla alaselässä. Josko se polttelija olis sieltä posahtanu pois eikä riivaa mua enää..

Ens viikolla pitäis pamahtaa ovis. Vähän pelottaa ettei se tulekaan tällä kertaa. Mutta toisaalta sitten sais rauhallisen joulukuun. Oon niin ilonen että joulunaikaan mulla on vuodot jo loppuvaiheessa, ja ovis niin kaukana ettei päänsärystä tarvii murehtia. Voi vaan olla ja nauttia rakkaasta perheestä ja noiden mun ihanien omien pienten jouluriemusta.

Oon miettiny millä lahjoilla yllätän lapset ja miehen. Kaikkea kivaa oon jo keksinyt, polttelee jo päästä jouluostoksille ja paketoimaan ja näkemään aattona mun rakkaiden ilmeet kun avaa lahjojaan. Mä en muuta lahjaa toivo kuin pientä ihmettä kasvamaan mun masuuni, mutta realistina tiedän etten sitä taida saada joten aion keskittyä nauttimaan tästä kaikesta mitä mulla jo on. Sydämessä säilyy muistot menetetyistä pienistä aina, toivon ettei ennen joulua menetetä vielä neljättä.

Hullua. En oo varma mikä kiertopäivä nyt on menossa :O
Olisko 16... ovistesti on näyttäny hiljalleen tummennutta tasavahvaa nyt jo muutamana päivänä. Ei plussaa vielä.. päänsäryt alkoi eilen illalla, tänään illalla tuli taas. Ruoka on maistunu eilen ja tänään, oikeen tehny mieli syödä kaikenlaista.

Huomenna lääkäri soittaa, saapi nähdä onko meidän lähete menny läpi. Luulen vahvasti ettei ole. Ostin jo valmiiksi minidisperiiniä jota alan syömään oviksesta eteenpäin omin nokkineni. Ostin myös foolihappolisää. Ja alan vetäsemään monivitamiinin päälle vielä 0,2mg d-vitamiinia. Enempää en jaksa hömpötellä noiden raskaushuuhaajuttujen kanssa. Kummasti mulla on kaks raskautta onnistunu lähtemään aluille vaikka on ollu tosi epäterveelliset elämäntavat ilman vitamiinilisiä tupakanpolttoineen, baariviikonloppuineen jne. Nyt kun elän elämääni oppikirjan mukaan raskautta ajatellen, tuleekin vaan keskenmenoja.

Otin kupillisen punkulla maustettua glögiä äsken. Kummasti pehmenee pää vaikka oon syöny tosi reilusti tänään. Mutta enpä oo pariin viikkoon taas mitään juonukaan, viimeks taisin km aikana ottaa kupillisen punkkuglögiä. Ei vaan uppoo enää alkoholi, mutta ei liene suuri menetyskään.

Voi tätä päänsärkyä. Alavatsalla tapahtuu kummia myös aina toisinaan. Ihme tuntemuksia. Mutta ei sitä polttelua vasemmalla, mitähän tää nyt meinaa? Vasta pari päivää sitten loppui kirkas verijuovainen limavuoto. Nyt ollu perusvalkkaria väillä ja välillä tullu tosi isoja kananmunalimaklönttejä. Jotenkin pyörii ajatuksissa että tuleeko sitä ovista ollenkaan tässä kierrossa. Ens viikolla sen pitäis tulla jos samanlailla tulee kuin kaks aikaisempaa. Oireet ainakin alkoi ajallaan.

Jonkin verran on jo tullu laiteltua joulua kotiin. Vähän nyt varjostaa joulunodottelua kun kierto päättyy viikkoa ennen joulua.. en mä kuitenkaan malta olla testaamatta joten saas nähdä missä tilanteessa taas ollaan. Toisaalta toivoo että tulis edes lyhyt tärppi niin tietäis että kyllä se hedelmöittyminen toimii. Ja ehkä sitten päästäis jo hoitoihin kun neljäs km tulee...

Lääkärissä käyty, saatiin lähete naistentautien polille kolmen keskenmenon johdosta. Tosin vaarana on ettei meitä sinne huolita, 9kk vasta yritystä takana. Hullulta tuntuisi ettei kolme keskenmenoa paina missään mutta enemmän oon siihen varautunut kuin siihen että päästäisiin tutkimuksiin.

No meni syteen tai saveen, sama gyne joka nuo polin lähetteet käsittelee on töissä paikallisella yksityisellä lääkäriasemalla ja sinne oon jo viikkoja sitten varannu ajan joulukuulle  joten huoli meidät polille tai ei, joutuu tuo gyne joka tapauksessa tutkimaan mut ens kuussa.  Aika on viikko oletetun myöhäisen ovulaation jälkeen eli selviipä sitten ainakin oonko ovuloinu ja miltä paikat näyttää. Niin mielelläni ottaisin myös tukilääkitystä raskauden alulle saamiseen mutta yksityisellä seurantakäynnit tuntuu liian tyyriiltä lystiltä.

Kunpa meidät otettaisiin sairaalassa tosissaan ja huolitaan vastaanotolle. En jaksais enää keskenmenoja. Kai se menee sitten niin että ensin pitäisi olla vuosi yritystä jonka jälkeen ne keskenmenot tulee ennen kuin pääsee hoitoon... ettei kolme keskenmenoa putkeen yk9 mennessä riitäkään syyksi.

Edelleen pelottaa kuinka meidän käy. Ens viikon torstaina lääkäri soittaa.

Huomenna lääkäriin... voi miten pelottaa. Toivoisin ihan hirveästi ettei jäätäis ilman apua. Ei voi olla oikein että kolme raskautta perätysten päättyy heti alkuunsa. Ei se voi olla normaalia. Pelottaa ihan kamalan paljon joulukuu. Merkkasin just kalenteriin että 16.12. alkaa vuoto. Se on 39 päivää edellisen vuodon alusta, niin nää kaks viimeisintä raskautta on päättyneet. Tasan 39 päivää. Elokuinen päättyi 34 päivää edellisistä menkoista.

Mun mahani huutaa raskaanaoloa. Haluisin paijailla kasvavaa kumpua. Verhota sen tiukkoihin paitoihin. Pursuta yli rintaliiveistä ja kuulla miten housujen napit paukkuu. Nähdä ultraruudulla sykkivän sydämen, heiluvat kädet ja jalat. Tuskailla ison mahan kanssa kesähelteillä odottaen ihanaa ja kamalaa synnytystä ja ensikohtaamista meidän kolmannen, viimeisen lapsen kanssa.

Aiemmat raskaudet on tulleet niin helposti. Ensimmäinen yllätyksenä, toinen heti samoin tein kun ehkäisy jäi. Toista raskautta stressasin alusta loppuun aivan hirveästi alun epäselvyyksien vuoksi, lääkärit ei löytäneet ultrassa mitään ja kemiallista väläyttivät. Kävin yli kymmenessä ultrassa sen raskauden aikana, olisko mennyt jopa lähemmäs kahtakymmentä. Yksityisiä ja julkisia. Pelkäsin jatkuvasti menettäväni vauvan. Laskin liikkeitä hysteerisenä joka ilta. Kyttäsin loppuun asti vuodon väriä joka vessakäynnillä. Kalvojen puhkaisun jälkeen olin varma että nyt se kuolee kun ei ole enää vettä ympärillä. Sykepinnin mennessä pois paikaltaan meinasin saada paskahalvauksen ja soitin kätilön että nyt tapahtuu kauheita. Vielä synnytyssalissa vauvan synnyttyä olin ihan varma että se tukehtuu lapsiveteen kun se pärsytti sitä kovasti pois mun rinnallani. Mutta lopulta pitelin sylissä omaa ihanaa kääröä, elävää, hengittävää.

En uskalla edes ajatella josmeille  vielä joskus raskaus suodaan, miten hysteerinen tulen olemaan. Tarviin varmaan säkillisen rauhottavia että selviän niistä 35 viikosta ilman hermoromahdusta... en edes tiedä miten uskallan enää ikinä tehdä raskaustestiä saati uskoa viivoihin jos niitä joskus vielä alkaa ilmaantumaan. Ei ne ole tähänkään asti pysyneet matkassa. Maksimissaan viikko ja tikku näyttää taas negaa.

Mutta huominen jännittää. Huomenna selviää onko mahdollista saada apuja. Verikokeita, tukilääkityksiä, mahdolliseen uuteen raskauteen seurantaa jos se säilyy yli kriittisen ajan. Pelottaa että käyn siellä ihan turhaan.

Toisen kerran jo yritit tulla kotiin. Ja taas kuolit pois.

Miten pitkä tää tie tulee olemaan ennen kuin saamme kolmannen lapsen? Voisin kirota koko maailman tällä hetkellä. Surullisen kuuluisa olotila, jossa tuntuu että koko maailman naiset  pamahtaa paksuksi sillä että astuu samaan huoneeseen miehen kanssa. Ja mä menetän jokaisen vauvanalun joka onnistutaan tekemään.

Ylihuomenna meen lääkäriin. Neuvolalääkäri käski varata ajan kuukausi sitten että katotaan mitä vois tehdä epäsäännöllisille kierroille. Tällä hetkellä mua kiinnostais tietää että mitä vois tehdä ettei tarvii käydä läpi kolmatta keskenmenoa. Mulla on niin kamala tunne ettei se ota tosissaan mun keskenmenoja kun ne on tapahtuneet niin varhain, muutama päivä plussaamisen jälkeen.

Vähän ennen plussaamista viime kierrossa näin unen että tein testin, siihen tuli kaksi viivaan ja kun olin ottamassa kuvaa testistä lähettääkseni miehelle töihin, se testiviiva alkoi häviämään ja hermostuin hirveästi.

Pari päivää ennen keskenmenoa näin unta että raskaus meni kesken. Seuraavana iltana digiplussasta alkoi vatsaan sattumaan ja tiesin jo silloin että sekin vauvanalku kuolee pois. Ja seuraavana päivänä alkoi vuoto joka kesti eiliseen, eli 8 päivää.

Elokuussa kun kävi näin, oli vahvimpana tunteena tuska. Nyt katkeruus vei voiton. Ärsyttää jokainen joka on raskaana. Ärsyttää palstoilla kaikki asiat, jopa toisten ovulaatiot. Koska tää katkeruus häviää ja voin taas katsoa eteenpäin? Miksi se on alkanu olemaan multa pois jos toiset ilakoi plussatestejään ja oireitaan. Kirosin hetki sitten itseni kun pläräsin odottajien palstoja ja törmäsin huhtikuun odottajiin, toki myös heinäkuun. Jos ensimmäinen raskaus olisi säilynyt, odottelisin nyt pääsyä rakenneultraan. Jos toinen olisi kestänyt, olis ens viikolla alkuraskauden ultra. Mutta nyt saan mennä ylihuomenna lääkärille vinkumaan epätoivoa ja pettymystä ja lähteä tyhjin käsin leuka rinnassa kotiin.

Mä en usko että saan enää ikinä olla raskaana. En usko että lääkäri kuuntelee tai auttaa mua millään tavalla. Ollaan vasta yhdeksättä kiertoa yrittämässä, mitä sitten vaikka kaks raskautta meni heti kesken perätysten. Sitä tapahtuu kaikille eikö niin.

Pitäis varmaan alkaa kuluttamaan aikaansa vedellen kaikkia poppas-aineita joilla yritetään tulla raskaaksi. Macaa, vehnänalkioöljyä, greippimehua, vadelmateetä, kaikkia vitamiineja aasta ööhön... Mutta miksipä niin tekisin, mähän tulen harva se kuukausi raskaaksi. Yhdeksän kuukautta, kaksi alkanutta raskautta mutta raskaana en ole. En edes ovuloi pariin viikkoon, vasta kp9 menossa ja ovistesti haalean haaleaa negaa. Pitkä kierto ja helvetin pitkä odotus että pääsee taas odottamaan seuraavaa plussaa.. ja keskenmenoa.

Päivä, jolloin koko maailma on mua vastaan.